Ajankohtaiset

Johanna Vesenterä on nimitetty Caritas Säätiön toimitusjohtajaksi

Johanna Vesenterä on nimitetty Caritas Säätiön toimitusjohtajaksi 18.6.2024 alkaen.

Vesenterä siirtyy tehtävään Caritas Säätiön hallinto- ja kehitysjohtajan tehtävästä, jossa hän on työskennellyt huhtikuusta 2023 alkaen. Ennen Caritas Säätiölle siirtymistään Vesenterä työskenteli koulutuspäällikkönä Koulutuskuntayhtymä OSAOlla. Vesenterä on koulutukseltaan terveystieteiden maisteri ja opettaja. Hän on suorittanut myös sosiaali- ja terveysalan johtamisen YAMK-opinnot. Pohjakoulutukseltaan Vesenterä on fysioterapeutti.

Johanna Vesenterän kuva

Kuva: Valokuvaaja Rosa Karoliina | Roosa Kemppainen

On upeaa päästä vahvistamaan, yhdessä huipputiimin ja hallituksen kanssa, uutta Caritas Säätiötä. Pyrimme olemaan ketterä kehittäjä ja hyvä yhteistyökumppani monenlaisissa eri verkostoissa. Olemme kehittäneet ja kokeilleet hanketyön kautta uusia ja erilaisia toimintamalleja. Jatkossakin kehitämme toimintaamme innovatiivisesti. Olen otettu tästä luottamuksesta ja mahdollisuudesta, sanoo Johanna Vesenterä.

Vesenterä vastaa Caritas Säätiön asiantuntijaorganisaation liiketoiminnan kokonaisvaltaisesta johtamisesta ja kehittämisestä, strategisesta suunnittelusta ja taloudellisesta tuloksesta.

Lisätietojen antajat:
Johanna Vesenterä, toimitusjohtaja, 044 0559977, johanna.vesentera@nullcaritas-saatio.fi
Aarne Kiviniemi, puheenjohtaja, 050 522 3285, aarne.kiviniemi@nullevl.fi