Ajankohtaiset

Uskallanko vai enkö uskalla – miksi vaikeiden asioiden puheeksi otto on vaikeaa?

Oletko ollut tilanteessa, jossa olisit halunnut jakaa jonkin vaikean asian ja toivonut, että joku ottaisi asian puheeksi? Olet saattanut olla myös tilanteessa, jossa sinulla olisi ollut tilaisuus ottaa toisen vaikea asia puheeksi, mutta jokin esti sinua tekemästä niin. Mikä tekee puheeksi ottamisesta vaikeaa?

Puheeksi ottamisen kulttuuriin vaikuttavat suuresti, myös huomaamattamme, ympäröivä yhteisö ja yhteiskunta. Arvot ja asenteet näkyvät ja kuuluvat jokapäiväisessä elämässämme. Ne voivat luoda pelkoa väärinymmärretyksi tulemisesta, mitätöinnistä, tuomitsemisesta, avutta jättämisestä, jaksamisesta ja arvottomuudesta. Kun ihmisen arvosta ja elämänlaadusta aletaan puhua euroina vaikuttaa se väistämättä juuri siihen IHMISEEN, hänen ajatuksiinsa ja tekoihinsa.

Vaikka haluaisimme uskoa, että jokainen voi olla oman onnensa seppä, ei kaikilla ole mahdollista vaikuttaa itse oman elämän kulkuun, myöskään iäkkäämpänä. Nämä asiat estävät usein asioiden puheeksi oton. Sen lisäksi vaikeat asiat voivat herättää niin voimakkaita tunteita, kuten häpeää, surua tai vihaa, että ne tekevät puheeksi otosta jopa mahdotonta.

Se, miten kohtaamme ja tulemme kohdatuksi vaikuttaa suuresti siihen, millaiset mahdollisuudet vaikeiden asioiden puheeksi ottoon on. Kun kohtaamme ihmisen, joka on siinä hetkessä luottamuksellisesti läsnä, kuulee ja kuuntelee, arvostaa, välittää ja osoittaa aitoa kiinnostusta, on rehellinen ja osaa sanoittaa asiat oikein – olemme hyvän kohtaamisen ja puheeksi oton mahdollisuuden ytimessä. Puheeksi ottaminen on tilanne, jossa on mahdollisuuksia. Kukaan meistä ei varmastikaan halua tulla huonosti kohdatuksi. Niinpä kohtaamisen ja puheeksi ottamisen taitoja kannattaa harjoitella, koska niitä meistä jokainen tulee elämänsä varrella tarvitsemaan.

Haluaisin käyttää puheeksi ottoon vanhaa sanontaa: ”Kysyvä ei tieltä eksy”, mutta hieman uudella ajatuksella siitä, että kysytään rohkeammin, pyydetään ja tarjotaan apua sekä kohdataan toisemme niin kuin itsemme haluttaisiin kohdattavan!

Hyviä kohtaamisia ja puheeksi ottoja toivotellen,

Matleena Keränen
Löydetään yhdessä! -hanke
Caritas Säätiö
Projektipäällikkö