Jelpaten – vapaaehtoisena tuetusti -hanke on kulkenut upean matkan ja maaliskuussa se saavuttaa päätepisteensä. Huhtikuussa 2022 alkanut hanke on avannut ovia ja mahdollistanut monille oululaiselle erityistä tukea tarvitsevalle osallistumisen vapaaehtoistoimintaan – omilla ehdoillaan ja turvallisesti.
Vaikka hanke päättyy, työ ja sen vaikutukset jatkuvat. Hankkeessa syntyneet kokemukset, mallit ja materiaalit jäävät elämään, ja toivomme niiden auttavan yhä useampia löytämään paikkansa vapaaehtoistoiminnassa. Jelpaten ei ollut vain projekti, vaan askel kohti osallistavampaa ja yhdenvertaisempaa yhteiskuntaa.
Mitä saimme aikaan? Lukuja ja kohtaamisia
Jelpaten-hankkeen tavoitteet eivät olleet pieniä: halusimme tarjota tuettua vapaaehtoistoimintaa 150 henkilölle, mahdollistaa 1200 merkityksellistä kohtaamista ja luoda Ouluun toimivan tuetun vapaaehtoistoiminnan mallin. Tulokset kuitenkin ylittivät odotukset!
- 161 henkilöä tutustui ja osallistui vapaaehtoistoimintaan vähintään kerran. Heistä 101 henkilöä kirjattiin hankkeen asiakkaiksi.
- Henkilökohtaista yksilöohjausta asiakkaat saivat 776 kertaa.
- Yli 30 erilaista vapaaehtoistehtävää mahdollisti monenlaisia osallistumisen tapoja.
- Kohtaamisia oli tuhansia – messuilla, oppilaitosyhteistyössä, työpajoissa, koulutuksissa ja webinaareissa.
- Mielikuvitusverstas tarjosi turvallisen ympäristön vapaaehtoistyön kokeilemiseen ja itsensä ilmaisemiseen.
Nämä luvut eivät kuitenkaan kerro kaikkea. Vapaaehtoistoimintaan osallistuminen ei ole vain numeroita – se on ennenkaikkea kohtaamisia, merkityksellisyyttä ja yhteisön rakentumista.
“Se tuntuu mukavalta, että joku kysyy, mitä kuuluu.”
Tuetun vapaaehtoistoiminnan vaikutukset eivät jääneet pelkästään osallistujamääriin. Julianna Jokelaisen ja Satu Korhosen opinnäytetyö “Tuntuu siltä, että mä oon tarpeellinen” (DIAK 2024) osoitti, että Jelpaten on vaikuttanut vapaaehtoisten hyvinvointiin monella tasolla.
Osallistujat kokivat itsensä tarpeellisiksi ja osaksi yhteisöä. Vapaaehtoistoiminta vahvisti mielen hyvinvointia, itsetuntoa ja fyysistä terveyttä. Pienet kohtaamiset, kuten “Mitä kuuluu?” -kysymys, toivat iloa ja vahvistivat yhteisöllisyyttä. Uusien taitojen oppiminen ja mahdollisuus kehittää itseään tuki osallistujien tulevaisuudensuunnitelmia. Suurin osa vapaaehtoisista aikoo jatkaa toimintaansa myös hankkeen päättymisen jälkeen.
Tällaiset palautteet ja tutkimustulokset osoittavat, kuinka tärkeää saavutettava ja tuettu vapaaehtoistoiminta on – ei vain yhteisölle, vaan myös vapaaehtoisille itselleen.
Yksilöllisiä polkuja vapaaehtoistoimintaan
Jokaisen vapaaehtoisen matka on ainutlaatuinen. Jelpaten-hanke mahdollisti monenlaisia osallistumisen tapoja, ja tuki muotoiltiin jokaisen yksilöllisiin tarpeisiin sopivaksi.
- Tukea alusta loppuun – ensitapaamisesta jatkuvaan ohjaukseen.
- Joustavuutta – osallistuminen oli mahdollista eri tasoilla ja omassa tahdissa.
- Henkilökohtainen ohjaus – tapaamisia, puheluita, viestejä ja yhdessä tutustumista vapaaehtoistehtäviin.
Hankkeen projektityöntekijä Susanna (ja alkuvaiheessa Unna) oli tukena ensimmäisissä vapaaehtoistehtävissä, ja sen jälkeen vapaaehtoiset jatkoivat omien voimavarojensa mukaan. Tuen määrä ja muoto sovitettiin aina yksilöllisesti – joku toivoi viikoittaista puhelua, toinen halusi toimia itsenäisemmin.
Tukea myös vapaaehtoistoimintapaikoille
Jelpaten ei tukenut ainoastaan vapaaehtoisia – myös vapaaehtoistoimintaa järjestävät tahot saivat apua ja koulutusta.
- Vapaaehtoistyöpajat auttoivat yhdistyksiä selkeyttämään vapaaehtoistoimintaansa.
- Yksilöllinen räätälöity tuki auttoi vapaaehtoisten rekrytoinnissa ja toiminnan kehittämisessä.
- Tuetun vapaaehtoisuuden tukimateriaali on nyt kaikkien käytettävissä.
Vaikka hanke päättyy, Oulun toimintaympäristöön sopiva tuetun vapaaehtoisuuden malli jää elämään ja on vapaasti hyödynnettävissä. Lisäksi hankkeen aikana syntyneet oppaat, kuten Mielikuvitusverstas-ohjaajan opas ja Supervoimani-työpajakuvaukset, ovat jatkossakin käytettävissä, myös Oulun ulkopuolella!
Kiitos – yhdessä teimme tämän mahdolliseksi!
Jelpaten-hanke ei olisi ollut mahdollinen ilman osallistujia, vapaaehtoisia, yhteistyökumppaneita ja mentoreita. Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat olleet mukana edistämässä tuettua vapaaehtoistoimintaa ja rakentamassa yhteisöllisempää Oulua.
Tuettu vapaaehtoistoiminta on yhteiskunnallisesti tärkeää, ja sen kehittäminen on jatkuva prosessi. Uskomme, että Jelpaten on ollut merkittävä askel kohti yhdenvertaisempaa ja osallistavampaa yhteiskuntaa.
Vaikka hanke päättyy, vapaaehtoistoiminta jatkuu – ja jokainen kohtaaminen on edelleen arvokas. 💙
Lämpimin terveisin,
Jelpaten-tiimi
Anu Levä & Susanna Huttunen
Lisätietoa:
- ”Tuntuu siltä, että mä oon tarpeellinen” -haastattelututkimus osallisuuden kokemuksista tuetussa vapaaehtoistoiminnassa Caritas Säätiön Jelpaten hankkeessa. Julianna Jokelainen ja Satu Korhonen, 2024, Diakonia-ammattikorkeakoulu, Sairaanhoitaja (AMK), diakoninen hoitotyö
- Tuetun vapaaehtoistoiminnan tukimateriaali | Innokylä
- Kuuntele podcast!