Yksilötyöskentelyä sekä ryhmätyöpajoja.

Emme ota enää uusia asiakkaita.

Hankkeen kohderyhmää ovat 18–64-vuotiaat oululaiset päihde- ja
mielenterveyskuntoutujat. Palvelut kohdennetaan työelämän ja
opintojen ulkopuolella oleville sekä heille, joilla edellä mainittujen
haasteiden vuoksi opinnot ovat vaarassa keskeytyä.

Hanke edistää ja parantaa asiakkaiden toiminta- ja työkykyä
sosiaalisen kuntoutuksen menetelmin. Tavoitteena on
asiakkaiden terveyden- ja hyvinvoinnin edistäminen sekä työ- ja
toimintakyvyn ylläpitäminen ja parantaminen. Palvelussa
huomioidaan myös kuntoutujan läheiset.

  • Uudistuva ja osaava Suomi -ohjelman (ESR+) mukainen.
  • Toteutetaan toimintalinja 4 mukaisia toimenpiteitä
  • Hanke täydentää Oulun alueella sosiaalisen kuntoutuksen palvelukenttää.
  • Mahdollistaa heikoimmassa työmarkkina-asemassa ja
    syrjäytymisvaarassa olevien henkilöiden aktiivista toimijuutta
    ja osallisuutta sekä kiinnittymistä koulutus- ja työmarkkinoille.

Toimistomme sijaitsee osoitteessa Rautatienkatu 88C 14, 90400 Oulu, käynti Limingantien puolelta.

Ryhmätyöpajat järjestetään yhteisötila Toivossa, osoitteessa Asemakatu 26, 90100 Oulu. Ryhmätyöpajatoiminta on päättynyt helmikuussa 2026.

Ota yhteyttä!

Seuraa toimintaamme Facebookissa. Sähköpostit ovat muotoa etunimi.sukunimi​@caritas-saatio.fi

Seuraa meitä somessa!

TIKTOK
Instagram

Raakel Karjalaisen henkilökuva

Raakel Karjalainen

Projektipäällikkö
044 468 4280

Sami

Sami Ollikainen

Projektityöntekijä

Jenny Ahokas

Projektityöntekijä